Myllytullin oppilasasuntolat, Oulu

Oulussa, Myllytullin kaupunginosassa, sijaitsi tämä 1950-luvun alussa rakennetusta vanhasta osasta ja 1970-luvulla rakennetusta laajennusosasta koostunut ammattikoulun oppilasasuntolakokonaisuus. Rakennusten käyttö päättyi vuonna 2008 sisäilmaongelmien takia. Näiden rakennusten kanssa samalla tontilla oli myös huomattavasti pienempi, 2,5-kerroksinen asuinkäytössä ollut tiilirakennus. On kuitenkin epäselvää, asuiko tuossakin rakennuksessa ammattikoulun oppilaita. Kaikki tontilla olleet rakennukset purettiin vuonna 2019.
Kävin kuvaamassa kaikkia edellä esiteltyjä rakennuksia kahteenkin kertaan kesäkuussa 2015. Ensimmäisellä vierailulla sää oli pilvinen ja kolea. Oli vain vähästä kiinni, ettei satanut räntää. Sain kuitenkin joukon ulkokuvia otettua. Sisäänkäynti ei tuolloin ollut avoin mihinkään tontin rakennuksista. Toisella vierailulla viikkoa myöhemmin sää oli aurinkoinen, mutta sisälle mihinkään tontin rakennukseen ei siltikään päässyt. Kohteen ainakin ulospäin vaatimattomasta ulkonäöstä johtuen en kokenut tarpeelliseksi käydä paikalla enää tuon jälkimmäisen vierailun jälkeen.
Vierailu 6.6.2015
Vierailu 13.6.2015
Lähteet ja lisää kuvia kohteesta:
Deserted Finland
Takaisin kohdelistaukseen