Valkoinen puutalo |
Tarkemmin paljastamattomassa sijainnissa Kajaanin kaupungin alueella sijaitsee tämä pienestä valkoiseksi maalatusta puutalosta ja ulkorakennuksista koostuva pihapiiri. Rakennusten rakentamisajankohta on todennäköisesti 1950-luvulla tai 1960-luvun alussa. Joka tapauksessa ainakin pihapiirin asuinrakennus on liian pieni tavalliseksi rintamamiestaloksi. Vakituinen asuminen pihapiirissä vaikutti loppuneen jo 1990-luvun alussa, mutta merkkejä satunnaisesta käytöstä löytyi vielä vuodelta 2007. Asuinrakennukseen on aikoinaan tullut sähköt ja kylmä vesi. |
Olen tähän mennessä käynyt paikalla yhteensä kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli heinäkuussa 2021, melko pian sen jälkeen, kun sain vihjeen kautta tietää tästä kohteesta. Vierailu sujui hyvin ja päärakennukseenkin pääsi tuolloin sisälle, tosin kaikki kuvat tuli tuolla kertaa otettua kännykällä. Toinen vierailu tapahtui seuraavan vuoden toukokuussa. Tuohon mennessä asuinrakennuksen ovi oli laitettu lukkoon, mutta erillisen saunarakennuksen käytävältä löytyi kuitenkin yksi mielenkiintoinen löytö: vanha, Hoover-merkkinen pölynimuri. |
Vierailu heinäkuu 2021 |
Vierailu toukokuu 2022 |
Takaisin kohdelistaukseen |